Vain valolle ei ole helmaa, 2024

.

Meidän on syytä puhua valolle

niin kuin se olisi olento,

ei rikkimennyttä hämärää.



                             Mihin kaikki jatkuu. Mihin aamu. Mihin yö.

                                   Metsä. Ihminen. Ajattelen!; Vain valolle ei ole helmaa.

                                          Ei jatketta. Se on. Jatkumatta, ja aina.

/...

Tämä on minun hautakiveni,

kivi kivien joukossa

käärinliina

lintu


kivi.



                              Se on vielä kirjoittamaton.

                              Tyhjä. Avoin.

                              Kirjoittamaton.



Tuulen helähdys niityllä, aalto, kivelle nostettu simpukankuori.

Faustin sydän, 2023

Huonolla säällä

Huonolla säällä ei kannata leikkiä kirurgia.

Tai lukea Burroughsia.


Aktivoida viimeistä lausetta. Keräillä kulttuurihyönteisiä.

[Sellainen arkeologia ei muutoinkaan kiinnosta minua.]





Huonolla säällä kannattaa rakentaa kuurouden aikakapselia.

Ruokkia kiviä, [koska kivet säilyvät kauemmin kuin paperi.]

Miettiä eräiden kirjainten lentorataa. Tai viinintekijöitä.


Ja torjua kaikki muistivihot suurella määrällä hyönteismyrkkyä.





/A/

Polttoaineen loputtua minkään pureskelu ei auta:


- ei leukojen manipulaatio

- ei <<[...] linnuista eristetty hienorakeinen massa [...]>>

- ei postimerkkien nuoleskelu, matelijasuola




/B/

Ainoaksi vaihdoehdoksi jää siis jalanjälkien piilottaminen mattojen alle,

sinne, missä maailmat loppuvat ja alkavat


ilkikurisesti ja hymyillen.

Pyromaanit palaavat aina rikospaikalle, 2021

Nojaa niin kuin petaat

Pölyn hajussa sateen maussa aamuyöllä
luulin sinua omakseni, kunnes
Jumala sanoi:

- Sinulle ei jää mitään!

Riisu jalkasi pese kenkäsi nojaa niin kuin petaat,
sijaa vuoteesi lehtikasaan maatumisen alkuvoima
kuljettaa petosi viemäriin haaveesi menevät 
saman tien mullan postiluukku on, katsos,  ahnas.



Joku pieni heijastus laitetaan se kaksin käsin paikoilleen
pää kai sentään pysyy hartioilla pitelemättä, itsekseen.


Aivoitus on outo, lukko kuin se olisi syöty sisältä käsin,
avain eksyy, ruumista sillä ei ole, ajantaju kuitenkin
on ruosteen tavoin syöpynyt sen laskoksiin.


Kerro mitä, kerro mitä, mitä sieltä tuli yön halkeamasta,
saitko jalkoihisi tupakkarytmin käsiisi kilon sarastuksen
sulanutta kampelaa.


Olen nimennyt tämän välittäjäaineen kädensijaksi.
Sillä on lämpimät sormet ja paristot ranteissa.

Zombie-Land

Pelätä, että aamiaismuroista nousee tulva
pelätä muuttuvansa yön aikana raaja-
rikoksi, pelätä pelätä pelätä liian pitkiä
aamuja päivän rintakehälle kasvaa linnun-
pesä, jos uskaltaa, jos uskaltaa odottaa.


Rakastaa raajarikkona.
Rakastaa halvaantuneena.
Rakastaa vaikka tietää tuossa on
Ei-Kenenkään-Maa, sen pitäisi olla miinoittamaton.


Olen nähnyt.
Olen nähnyt.
Olen nähnyt.


Juoksijat räjähtävät, juoksijat räjähtävät ja niiden
murot kusevat ilmaan, niiden murot eivät kykene pidättämään
ja ne kaatuvat ja kaatuvat ja kaatuvat, nousevat zombeina,
tämä on Zombie-Land, tervetuloa, täällä murhataan muroja. 

Sellaisina öinä

Sellaisina öinä, kun huvipuiston laitteet päättävät 
paeta Murmanskiin sellaisina öinä, kun tähdet 
putoavat Atlantin aaltoihin muuttuakseen
merenneidoiksi tai merihirviöiksi sellaisina öinä,
kun pilvet telakoituvat metsien latvuksiin vain
ollakseen ensimmäisiä, jotka näkevät auringon 
nousevan sellaisina öinä.



                                     Hiivin hiljaa.
                            Tuulen kaistaleille.
              Alan uneksi unien joukkoon.


Sellaisina öinä murot rakentavat kaappiin murokaupunkeja
sellaisina öinä kipinät kohoavat linnunradan kämmenille
muodostavat uusia aurinkokuntia sellaisina öinä sydän
hymyilee hiljaa Kaislameren poikki ja ensilumen liekki
käy maiseman yli, levittää puhtaat lakanansa hämärän
pukea ne ylleen.

Sokeroituja manteleita, 2021

Sokeroituja manteleita

Muutettuani albaniaan minusta tuli työtön runokorjaaja.

*

Aika on tehnyt tehtävänsä,
haudat kalunneet luut puhtaiksi,
                       seinän väliin piilotettujen lehtisten muste haalistunut
                                        ja sinun käsivarteesi tatuoitu runonpätkä kuollut.


Pöydälle unohtuneiden sokeroitujen manteleiden seasta
hymy on saanut hetkiseksi turvapaikan
ja kanervapilvien takaa nouseva aurinko lämmittää kuten aikaisemminkin.


*

Piirrän ikkunoihin vaeltavia gnuu'ita, miksi - 
en todellakaan tiedä.

Esineilläkin on iho

Polkupyörässä on kaksi rengasta tai kolme, 
jos sitä käytetään tavaroiden kuljettamiseen.

Sinä kirjoitit suihkulähteestä, miten se kuivui.
Kevät on ollut pitkä.

*

Metsässä on lasten rakentama maja,
kivistä koottu torni
ja hylättyistä esineistä karissutta nahkaa.


Esineilläkin on iho.

*

Toisinaan unet koettavat kertoa meille jotakin ja toisinaan eivät.

Haarniska

Epätoivo on kiinnittynyt rappukäytävän seiniin hilseilevänä maalina.

*

Täytettyjen eläinten paino näkyy niiden liikkumattomuudessa.
Vitriinien kirkkaat linssit tekevät siitä näkyvää.

Pukeudun haarniskaan.
Nousen hevoseni selkään.

Maailma on minun. Minun.

*

Auton tuulilasiin liiskautuneen perhosen kauneus asuu yhä sen ruumiissa.

TABULA RASA, 2020

Ajatus sahramista

Ajatus sahramista. Lämmin multa. Lentosää.
Miten pyramidien ja vuorten huipuilla aina tuulee.
Joidenkin ihmisten käsittämätön vihamielisyys.


┌  ┘┐└  ┌  ┘┐└┌  ┘┐└

     ┌  ┘┐└

                  ┌  ┘┐└



Merien tutkimattomuus. Äärettömän käsite. Linnut.
Veden olomuodot. Sitruunan kuoren makeus. Kyynel.
Miten joku on aina rakkaampi toista. Kaikkein rakkain.



└┌  ┘┐└  ┌  ┘┐└  ┌  ┘┐└

            ┌  ┘┐└ 

                        └  ┌  ┘┐

Appelsiinien tuoksu

Asioita, jotka vielä pysyvät hyppysissä.
Kivet ja simpukat. Hunaja ja mantelit.
Verhojen raosta aamun ohut valo.
Sen täyteläisyys. Appelsiinien tuoksu.


┌  ┘┐└┌  ┘┐└ ┌  ┘┐└┌ 

          ┐└ ┌  ┘┐

                     ┌  ┘┐└┌ 



Leipää ja suolaa. Siinä on tarpeeksi.
Veden kirpeydelle. Leipää ja suolaa.
Sipaisu päivänlämmintä taivasta.
Ajatus sinusta. Appelsiinien tuoksu.




└┌  ┘┐└ ┌  ┘┐└┌ ┌  ┘┐

         └ ┌  ┘┐└┌ 

                        ┌  ┘┐ ┘

Siivilöityä tuhkaa, 2020

avaruuslaivueita

a.

kipsimuotin pohjalla kollaasi sideharsosta
jos tähän kaataisi sementtiä
jähmettyisikö se



aa.

hedelmäliha uinuu kalvon sisällä
odottaen syntymistään
päivät kumartuvat valoon 
kuin päistään kasvavat pylväät



aaa.

Pont Neufin sillalla siitepölyhiukkasten avaruuslaivue purjehtii rakastavaisten ohitse 

kehtolauluja

o.

kappelissa no 33 tuhkataan koiria
ja kissoja, marsuja, kaneja, papukaijoja
ihmisen parhaita ystäviä
plataanit kumartuvat hyräilemään
viimeisen kehtolaulun



oo.

pitelen muistissani kuvaa sinusta
olet alkanut haihtumaan
hipaisun lait eivät kuitenkaan haihdu
ihon muisti pitää loppuun saakka



ooo.

sillan alla telttaleiriä muutetaan, muovipussien nahanriekaleet leijailevat tuuleen
  

Jääkauden lävitse näkyvät merkit, 2017

Taulu 4

Taulu 7

Taulu 8

Taulu 10

Taulu 11

tuntematon vyöhyke, 2010

suussa tulee kihelmöidä

Varoitamme kaikkia tähteinvälisiä matkaajia
turbulenssista,
                mikäli sinulla ei ole vakuutusta, emme
kehota avaamaan turvavöitä.



- Olen nyt tässä: paikka ja aika tuntematon, vyöhyke
epävakaa, mutta kiehtova,
syvyyksiä halkovan railon pinnassa
tähtien luomia ja jossakin universumeissa vesikourut
laulavat, kun sade kaataa itseään havaintojärjestelmiimme.


Tahtoisin lasillisen viiniä, mutta on liian aikaista.
Lentoemännät pitelevät kurittomia matkustajia penkeissään.
Yhtiöllä ei ole vakuutusta. Tämä on halpalento. 
Kello on 14.48 iltapäivällä.



MUISTIINPANO nro 3



Hänen nimensä ponnahtaa vastaan ennen kuin ehdin kääntää katsettani. 
Sukellan. Turvavyö viiltää rintakehääni ja hetkisen ajan luulen menettäväni
tajuntani. Mitä hän kirjoittaa:


”minut on varastettu kiinni siitä”
”kala on kala on kala”


Hän on nyt osa tätä muistiinpanoa. Avaruuksissa 
voi tapahtua mitä tahansa. Tämä on halpalento.  Siirryn 
seuraavalle vyöhykkeelle. Se olet sinä. Sinä olet pelastusrenkaani.
Kello on 14.53 ja tunnen jonkin alkavan liikehtiä
tyhjiössä tähtein välillä.


”Yskä laukkaa ja rullat on kitakieleke.”
”käänny sivulle, jossa se alkaa täyttää huoneen”
”iho ja hampaat”

Iho ja hampaat. Sormien muisti. Peilit, joita asennamme 
silmiimme, jotta emme näkisi. Maailma on mieletön reikä,
kaikennielevä tyhjyys, erkaantumisten kehto.


”Mikä harhautus, joka möykky”
”Keltainen viiva, merkit.”
”katsellessani”
”sinä”


Miksi meidän on aina ohitettava keltaisen viivan kohdalla
ikään kuin jokin näkymätön vetäisi meitä puoleemme,
miksi meidän on katsottava
kaikki  läpi,
tehtävä silmillemme kipeää.
Älä lue! Älä kirjoita! Ole pelkkä valkea paperi.
Valkea, ohut paperi, joka hajoaa tuulesta.

Tämä on kolmas muistiinpanoni sinusta. En tiedä kasvoistasi
mitään. En tarvitse kuvaasi. Niin on parempi.
Kuvat särkevät meidät. Sinä olet pelastusrenkaani.


”kutina tietyt paikat, elin voi olla vaikeaa.”
”oikea jalka ja silmiin.”


Kirjoitan oikealla kädellä. Vasen käteni pitelee saksia.
Jaloistani en tiedä, milloin ne mitenkin ovat,
kummalla ponnistan, sillä joka.
Keuhkot ja sydän, ehkä ne ovat kaksineuvoisia. 
Kello on 15.05.


”palaavien kanssa hämärtää”
”ja ruoho ei ole pitkä vielä.”
”Haloo, Kuinka voit tänään?”

Kirjoitan nopeasti, mutta koetan välttää virheitä. Tässä
turbulenssissa se on vaikeaa. On vaikeaa seurata silmillään
kiemurtelevia lauseita kahdelta vyöhykkeeltä. Tämä on halpalento.
Kello on 15.07 ja tähdet näyttävät heränneen.



”suussa tulee kihelmöidä.”
”pienempiä eläviä olentoja.”


Mahtuisitko taskuuni? Olisit matkakirjoituskoneeni henki.
Tuoksuisit musteelta ja sateelta, veden ääniltä.
Käärisit takkini taskussa kudosta.
Kirjoittaisit soluista kirjeitä.


”lue silmän  -  märkä sanat”
”palaa sivunvaihdot”
”nahkaa varpaat”
”sormella hikinen kulmakarva”


Tehtäisiinkö niin? Kello on 15.17


”avaruus on hyppää nopeasti”
”tuulilasi lasi”
”yksi huutaa kihelmöidä, että lentoliikenteen alla hyppäsi”


Tämä on halpalento. Tahtoisin lasin viiniä, mutta vielä on liian aikaista.

”minulle olen sinun”




Varoitamme kaikkia tähteinvälisiä matkaajia
turbulenssista,
                mikäli sinulla ei ole vakuutusta, emme
kehota avaamaan turvavöitä.

Kello on 15.18  iltapäivällä ja jossakin universumeissa vesikourut
laulavat, kun sade kaataa itseään havaintojärjestelmiimme.

Bob and Frank: Kohtauksia, 2009

Bob and Frank: Ensimmäinen kohtaus

lumi on sadetta
               ja hulluuden hän sanoi leviävän linjoja pitkin
Frank on Bob on Bob on Frank
yötämyöten kiipeää seinälle se lepakko
                                             levittää siipensä:
tämä on tarina: Salt Lake City ehkä joku toinen paikka
Marokko, Pariisi joku jota ei muistaa


kätesi olivat laihat
lämpimät kyllä mutta tavallaan kuolleet
silmissäsi monta kissaa Frank on Bob on Bob on Frank
ja maailma alkaa uudelleen kuten junat muistavat olevansa
                         muutakin kuin liikkuvaa kauraa      - hei tämä on tarina –
ei sarkastinen mutta päiväkirja kuvaus kuvaukselta
ruutu ruudulta

ihan sama: uidaan katsotaan olisiko vielä kaloiksi meistä
joiden evät ovat laajenneet, kasvaneet sormet ja silmät tottuneet
valoon vesi heijastaa pienetkin liikkeet valoa kasautuu
                                       verhoihin tuulen kantaa pois Frank on Bob on Bob on Frank
enkä 
minä välitä paskan vertaa
                                                                juokseeko tarinaa kaupan:
tämä on tarina: kirjoituskonetta: suolaa ja pulveria
whiterabbit in ininin in iinnnn innitoo into
lumi on sadetta



                          e
s
             a
 d

                       t

t

              a

                                                   Bob on Frank on Frank on Bob
liikennevalojen toisella puolen no-man-lands ja neitejä joiden kassakoneaivot
tappaisivat jokaisen sotilaan – hei sinullekin, hur mår du? Bob on Frank on Bob
on Frank on Bob
                                                    pilviin saakka kaikki se sade, lumi sade kohina
rannaton hulluus joka leviää linjoja pitkin kuten hän sanoi: kuten virukset
kuten sairaudet kuten rakkaus
kuten
ten

                               mitä kusetusta kaikki ja kaikki ei Frank on Bob kysymysten jälkeen
selkeä keli petaa sängyn koska yö on vain yksi tunti
ja silleen: tämä on tarina: muistutan siitä lähinnä itseäni katson peiliin:
Bob on Frank  hiustenkasvun mestariampuja suoraan
kuten unessa suudellen laitavinoa

eikä ja taas
Frank on Bob on Bob on Frank
hulluus leviää linjoja pitkin sanoi hän:

                                        on kirjoitettava uusi loppu, mutta kierrän ensin korttelin
takaisin tullessani ostan tupakkaa
sanon seinälle

hello man!   on kirjoitettava uusi loppu – peilattava kaikki
mutta ensin kierrän korttelin

Nainen puhuu politiikkaa, 2007

Boala, boala

Köysi kaulaan. Lehmä kuoli.
                     Boala. Boala.
Kaivossa sammakko. Eilinen vesi.
Boala. Boala.

Miehet vievät radiomme.
Varastavat neitsyytemme. 
Kutsuvat leikkaajat lihallemme.
Boala. Boala.


Hänen verensä kuiviin vuotanut.
Pikkutytön joki. Nimetön hauta.
                       Boala. Boala

Siin laulaa satakiel’

Maailmanpolitiikan arkipäivässä
luettu lehti syntymästään
                                            kuollut,
kaikki se ja enemmän,
autojen saattueet,
pilvet tehtaanpiipuissa, 
       loputtomat selät kumartuneina
solmimaan kankaita, mattoja, 
ilotulitusrakettien naruja.



Kabuum, niin se menee, kabuum
sekunnissa heidän työnsä, taivaalla savu,
käsi kädessä, kabuum
vierasta maata, 
halpaa viinaa, halpa lakana,
aamulla sydän,
              vesilasissa hampaat.







Kuollessasi olet rakastettu.
Kuoliaaksi rakastettu.
Yksinäinen.
Yksin.





Eikä häntä polteta mukanasi.
Ei valella bensiinillä.



Hän kirjoittaa romaanin.
Siin laulaa satakiel’