Poem Collection Sisälmyksiä, ntamo / Online kirjantamo 2010
Sisälmyksiä / ntamo

2008 / Tässä muistiinpanossa:

näillä leveyksillä - to jussi hyvärinen

nämä päivät
      portaikoissa, holvistoissa
kun en pääse lävitse
kun tumma kivi lahden poukamassa ja rannan pajut
huojuttavat vettä
                  ja sinä tulet torkahtamaan historiamme lehdille
ruusun ja satakielen luo
osoittamaan, kuinka
vuorollaan
syntyvät kuukaudet
meissä ja meistä
kuinka 
suupielestä
lakoaa ensimmäinen hymy
kolmanteen iltaan, viimeiseen ylösnousemukseen
emmekä me näillä leveyksillä jätä edes painaumaa maahan
emme muistele kirjettä saapuvaksi, taloa niemen takaa
vain suudelman  
lipsahtaa hikisten käsiemme raosta
tulvimaan, kerimään maailmaa auki;

olen täällä jo neljättä päivää

joitakin huomioita - to jukka koskelainen

mene uudestaan, näe 
                                kaasuliekin
valossa
           pitkä adjektiivi, anna sen kuulua
                              kuin mutinan päivien kirjasta
ei tämä ole hypoteesi
vain ylimääräinen lehti


           jotenkin niin

takasivu - to pentti holappa

huomenna valkenee 
           tämän taivaan diplomatia:
kyynelten meri, viimeinen tahtoni
sen rallatus

sattuma erehtyi huomenlahjassaan
        mutisi ennen taksia saldonsa
tyhjäksi

viimeinen lause - to markku into

yö on kuin luu lihan sisässä
          välitä ja vaadi! ristiauringon nimettömyys
cappucino
raa’an materian onni ja autuus

herra on hyvä: tasapainoton
tuomittu iltapäivä, yliarvostettu hiljaisuus
toisinaan primitiivinen
                                       kuin kuva 
unohtuneesta 
suoraan edessä

vanha aihe


                   kysyen: mikä ihmeen rauha?

hetki - to t.s. eliot

ikkunan ääressä
                             ontot 
miehet,
aution maan rakkauslaulu ja Helen täti.

che Piange, mitä lie
kuolemattomuuden kuiskaus, huomautus?
kiirastorstain-aatto?


aamu on tietäjien matka
peilien viidakoihin

leikkeitä - to r.m. rilke

tätä on kaipaaminen, kun 
                                 hetki
saapuu,
pimento sisälleni
uumenissaan unien ailahdukset, 
kuulas hämmästys kasvavin kehin

ich bin
ich liebe

päivällä olet kuiskuttelu, vakavan
hetken kehtolaulu, aavistus
                                    vuorten 
painon alla, oliivilehto

ich glaube
ich finde


sinä lempeä laki
köyhien sanojeni kituva
kaikissa esineissä kohtaan sinut

lukea viimeiseen sivuun - to Leonard Cohen

suokaa anteeksi, 
                          tämä 
pieni runo 
on seitsemänkymmentäluvulta, toivota
minulle onnea, jotain pientä sieltä varhaisesta
erillään kaikesta:
       perinteistä, pornografisesta usvasta, Robertista ja Christopherista
kaikesta siitä, minkä kirjoitin rakkauden tähden,
kun rakkaani ei ollut kotona, vaan
                             jo liian vanhana päivän kuluessa
tuhannen 
suudelman syvyydessä siellä, missä viivytykset
ovat huomautuksia
ja kaiken on parempi olla hieman eksyksissä
niin juuri,
pengon puolet maailmasta
olen petturi ja tulva, satakieli, maali
work in progress
         enkä kertaakaan se, kenet todella muistat
jokin jälkisana ehkä
selitys tausta anekdootti, pieni kirja aurinkoa

olla olemassa - to Göran Sonnevi

keskeneräinen kieli 
                             kuin
kivet 
pitkin maata
           silloin, kun
näin sinut lumipyryisen aamun läpi
ja kysyin mitä on elämä

ilma liikkuu ulospäin, vastasit, ja vesi


                                       siitä alkoivat
hiljaisuutemme 
kentät

häkki - to Silja Järventausta

istun eteisessä, pyrin
      piirtämään sinulle häkin, jotta voisin
kysyä kuka sinä olet

olen kuullut tarinan miehestä, jolla oli kuu kädessään
se alkoi ja loppui näin: vailla sanoja


sinusta lähtee kova ääni

yksinkertainen ilo - cuts to Väinö Kirstinä

	

yksi hyppää ikkunasta:
            elämän yksinkertainen ilo
ilmassa lentävä pala
voimapaperia, lasten huudot pihalta

minulla on vain nämä rivit
hiljaa kirjoitetut

kollaaseja i - to Aiha

me puhumme valveillaolosta,
                    kyynelten teknologiasta
silmistä, jotka 
pitävät kallonpohjanoppituntia

minkä nimeäisit 
niistä neljästä totuudesta, jotka valjastimme,
kun ikävä iski tuntematonta tulta
ja satamat haudattiin


et sinä ollut kultasilmäinen mies, olit
ojanpiennarten kuningas
                 matkakysymys aamulla kello kolme

en mieti
sinua

käypään hintaan - to Charles Simic

unien valtakunnassa
            neuloilla kiinnitetyt silmät
tämä valtava
teurastamo täynnä
varkaita ja kerjäläisiä

                      sinä olet ikävästä siinnyt 
oven alta sujautettu seinävaate
torakka, joka
                  ilmestyy sumusta selittämään
osittaista 
epäsiisteyttä minussa

myin eilen käteni
lihakauppiaille, he maksoivat siitä
käyvän hinnan; runoilijan sormet ovat runoilijan sormet,

ja kokoelma salakuuntelijoita
sai haarukkansa täyteen

                  sinun nälästäsi en tiedä, ehkäpä mustalaiset ovat
varastaneet sen

hallelujah - to Charles Simic

kyllästyneenä eeppisiin mittasuhteisiisi
       aloin ikkunanpesijäksi
hallelujah
voisin sanoa, että tämä
etiketti sopii hirsipuulle ja tälle ankaralle ilmastolle,
jonka otsa käy edellämme
sinertävin sävyin
olimme niin köyhiä;
                 köyhiä toisissamme, mitäänsanomattomia
kuin ikkunaan ripustettuja
verhoja pystymättä pidättämään
valoa saatikka
läpäisemään sitä
ja hetkittäin haukuimme kuin kaksi koiraa, jotka
pelkäsivät pimeää, sitä ilmestyskirjan
petoa, joka
             kuin posliininuken pää roikkui velttona ja hyljättynä
ruumiistaan irti
emme me sovellu matemaattisiksi yhtälöiksi
emme maalaismarkkinoiksi
näkijöitten kouluiksi
                on minun vuoroni tunnustaa:
makoisin muistoni sinusta on unohdus

taudinmäärityksen ulkopuolella - to teemu mäki

ei tämä ole
erotiikan määritelmä
eikä sohva ole kohtu, jossa me synnymme
alastomina, huohottavina, jäsenet irrallaan

            sillä se olisi suppea määritelmä todellisuudesta
joksi sinä halkaiset tämän arjen

tästä pitäisi piirtää kuva:
sellainen, jossa markiisin päivänvarjon kulmaan
takertunut epämääräinen kankaanpala
ei olisikaan kangasta

               se olisi kuin kaiteen haava, elovirta ja koivut,
rako raon jälkeen, kun rakkaus on käännetty nurin
haavi haavilta ja sen fysikaalisista oireista
voitaisiin puhua
itse
taudinmäärityksen ulkopuolella

tiedätkö, horisontti on osa minua
kuten ilta ja yö
       ja kuvittelukyvyn seuraukset; olet kuoppa
johon henkäisin Guineanlahden aallot

rykelmä Aronpuroa ja Aihaa

mustaa purkista,
      jälkikirjoitus ilmoituksen valossa
kaukana 
täältä
                                                       olipa kerran ei
puhua maailmankielillä
synnyttää huteja
hataria olioita
                                                silmästä silmään
                                               kuin kysyisi:

                                                                           tottako, olimmeko?
lasken kolmeentuhanteen, ja hiukan yli
käyn näyttelyssä, joka takertuu
minuun loppuelämäksi
                                        (eikä se ole synti)
puolentusinaa sinistä
hiukan läpinäkyvää
ja kolmipäinen
mies

                                                     sillä sojotti
                                                            selvästi, koruttomasti sojotti

jotakin jostakin - ripaus Aihaa

rakastaakseni sinua tarvitsisin 
diagnoosin, sellaisen jossa kerrottaisiin
mikä on tai ei ole, miten vain:

suudeltu mies makasi hiljaa
makasi venuksen liukuessa esihistorian hämärään
katsoin, miten löydetty elämä
makasi mahonkilaatikossa
ja bambu kiertyi
torniksi
olin 
kahden vaihtoehdon vaiheilla
auringossa, peili ja soul, musta minä;

ydin, ja silmäni lakosivat
tajuttuani, etten koskaan ollut rakastanut
sinua, mutta olit silti ollut
kirjain ja lause
hetken
pienen hetken kuin carpe diem, johon tartuin muuta voimatta
tänään on toisin: en edes muista, miltä näytit, kun katselin sinua
 kesäpäivän valossa tietämättäsi ja pelkäsin, että alkaisi sataa

miten ja kuinka - to karri kokko

tyhjän käden talvinen tarina
                         puhu 
minulle hiljaista kuin leikin päin, improvisoi
vielä yksi yö

kukka pyrkii kuviin, mikä kukka?
                    silmän ja mielen painovoima
alkeellinen 
kapasiteetti kesäyön kirjaimista,
             kun sydän pyöräilee ja runot kävelevät ihmisiksi
eikä se ole kipua
kuutamoksi voisin ryhtyä
          sadeajaksi, pyrkimiseksi valon katsella mielissään, miten ja kuinka
 
puun lehdillä on lunta
    ja sinä kuljet maailmalla
kuin Odysseus, jonka
viitalla kukkii
häpeä olematta sitä, olematta mitään muuta kuin
kirkasta syntiä vailla

sinulla on vapaat kädet,
                                  minulla paita

avaan oven - to jyrki pellinen

avaan oven ja olen kotona
                        nyt ,
kun 
sinussa on joku
               ennen ja jälkeen Moskovan;
iltojen, jotka
kirjoitin todellisiin kuvitelmiin
yön kaunottariksi

aurinko paistaa, minä matkustan
sinisen ja punaisen
kaiken

sinut

huulilla kylmä tuuli
kertosäkeiden 
laulu, kun
            kesän jälkeen
                        värit muuttuvat

päinvastaiseksi
minä

Salaisuus - säkeitä Háfezille

Rakkauden salaisuus:

         suudeltavat huulet, eilinen viini
ruusu ja satakieli.


Muistakaa!


Taivaan kierto ei taukoa,
ei korjuun aika.
 

Kevät - säkeitä Háfezille

Kuin 
kivi keskellä virtaa

                   on kevät;

kaksi ovea
ruusuja sylissä.

Tiedäthän. Älä kysy!

Jälkisana - muutama rivi Mawlana Rumille

Pyörteen silmässä
       taivas tanssii rakkaudesta,
varas! Minne olet mennyt?


Älä kuuntele tätä tarinaa, tartu korvaani,
kaada sinne rakastavien viini,
maailman nauru,
matkaanlähtö.


Ole jälkisana.
Minun taivaani.

on tänään - muutama rivi Mawlana Rumille

Sydämen kuvat,
       juopuneiden kaupunki
tässä
reunalla kevät.


Kun olen kuollut,
on tänään!

saituri - lauluja Abú Nuwásille

Saituri,
kevät on tullut
täydellinen nautinto.


Kuiskasin kukalle:
Älä juo salaa!

sunnuntai - to Nazim Hikmet

Meristä kaunein,
       kello on yhdeksän ja tänään
on
sunnuntai,

lähettäkää minulle kirjoja,
lähettäkää
punainen omena
sytyttämättä jäänyt savuke.


               Talvipäivät katoavat, tulee kevät
kuin meden täyttämät kennot;


on hyvä ajatella sinua.

juuri siitä on kysymys - to Nazim Hikmet

Kahdeskymmenes vuosisata,
            kello on yksi yöllä ennen lähtöä
ja lunta on polviin saakka.

Viime yönä näin sinut unessa,
         sinä maailman kummallisin olento
ja kysyin:

Oletko pelko?

Puhun taas kotimaasta, J.S. Bachin konsertosta
                                     d-mollissa, 
sinusta 
vielä kerran.

Olen kommunisti, kirje Berliinistä
juuri siitä on kysymys;

jonakin päivänä
tulee 
syksy.

pääsiäisyön lammas - hetki Milka Alaselle

olipa kerran poika,
             nimetön 
poika,
pääsiäisyön lammas

saapumisen valkoinen
maailmapyörä

 ja tyttö, joka kantoi lakanoita,
                            nimetön
tyttö,
kynttilä

portaat, jotka
päättyivät aaltoihin
nimesivät odotuksen:


Domatia Paulos Vrekastro
Agios Fokas

nainen on ikävä - luen Juice Leskistä

Nainen on
ikävä, uneton yö
                 monesko lienee,
asioiden suhteet
lauantaina illalla,
      kun on käytävä kioskilta ostamassa tupakkaa.


En puhu tästä laihasta
lohdusta kenellekään.

palatessani kotiin - luen Juice Leskistä

Tiensä päässä,
kalmistossa runoilijoita 
ja muusia,

               palatessani kotiin näen, miten 
puut, kaikki heidän.

muistinvarainen - to Matti Paloheimo

Lähetän sydämeni
lapsuuden pihoille, kevät tulee
                                     musta kivi

runoilijan kuolema
hengittää vielä.

pakolaiset - to Matti Paloheimo

Kaipauksen hautajaiset,
             yö ja aamu kuin pakolaiset
ei tietä,
vain lumen hehku.

lähtöjä, ja tulemisia - to Matti Paloheimo

Talo hiekalla,
          odotuksen ristit
aamulla tuli nootti:


joko nyt
yli kadun
        on aika - 

Postmoderneja sovelluksia - luen Tapio Puolimatkaa

Hyve  ja onni,
       kysymysten esittämisen vaikeus, 
tieto
ja hyve.

             Jumalan kuolemasta ihmisen kuolemaan
lyhyt  matka.

Postmoderneja sovelluksia II - luen Tapio Puolimatkaa

Suuret kertomukset,
                              ymmärtämisen ongelma
tulkinnan 
ja vallan kritiikki.


Entä sitten, kun
esipuheet ovat loppu
ja käytännön välttämättömyydet
herättävät meidät vapauteen.

Postmoderneja sovelluksia III - luen Tapio Puolimatkaa

Minuuden rakentaminen
ja tieto hyvästä, Sokrateen säkeet;
         
                   tämä on tragediaa, kaiken takana
vallan temppelit.


Naamiot kasvoillamme
minuutemme rakennelmia.

Levon merkki - to Bo Carpelan

Yhden kevään mietteliäisyys,
          levon merkki: vanhan heinän varjot.

Aironvedot ovat kuolleet, että sinä olisit
kuin lähtö ikkunassa,
tähdenlento,

vuoden muutokset.

Heräämisiä - to Otto Grundström

On surullista havahtua
                            keskusteluun,
tässä
minä nyt seison,
kirjoitan herkeämättä.

Sinun nimesi,
rinnassani, vasemmalla puolella
Neitsyt Marian kuva.

Kolmantena yönä
olet vuode ajan ulkopuolella:

         kenties me suutelimme kerran.

2009 / Tässä muistiinpanossa:

sano minulle: miten - to Jyrki Pellinen

Levitit kätesi, kun talo nukkui
sinisessä tyhjyydessä hohtavat reidet,
                     Minä kuljen luontoon: kylmyydestä kylmyyteen
ovat talvet kuin tuolit vinossa, sielun valo tänä aamuna
unen rannalla.

Kun me puhuimme,
tähti kiipesi pimeään metsään, ja minä näin
laulun sateesta.

Hiljaisuuteen särkyivät äänet ja yö ja ajatukset:
en kai minä muuten.

matkoja, tekoja - to Jyrki Pellinen

Minä alan kirjoittaa runoja
alta tuulien,
              olen kirjoittanut kokoelman, lehdet osaan ulkoa.
Kun on maanantai
on joka päivä
ja kirjoilla on liikkumisensa ja alansa:

minä olen tavallaan runoilija,
oi muusat,
            aikamme on kuin liipaisin lukossa, ja kuuset huojahtavat
kerran.


Taas matkalla sinun luoksesi, väsyneenä kahvista
päivä kuluu.

yksi ylimääräinen sana - to Jyrki Pellinen

Olen istuttanut sinut
niin pitkälle kuin voin muistaa:
kahvi kiehuu, sielun valo, missä on minun raamattuni,

sinne!

Huone on pimeänä, pää ja jalat lattiaa vasten:
mene sinä maailman tuuliin
niin kuin Catullus

tai pitkä jono vaunuja sillalla.



Haluaisin nähdä
kaukana täältä olleita lehtiä, ja sen, miten
yöksi mehiläiset menevät puutarhaansa:

nyt
kun
jätän sinut, jokainen runo on minun poikani.

Murphyn laki - jotakin luettuani Janne Nummelaa

Näky rannalta:
    sydän et pyssy, näky ikkunasta:
juonipaljastus

A B C D

kaunista ja koukuttavaa, uusia kipuja
pikkuvammoja.

Otan käyttöön jalkapallon strategiaa,
väistämisvelvollisuuden, Maerkelbachin kirjan,
anaerobisen lauseen, ihmeen määritelmän, helminauhan:

kaikki ne säkeet, jotka tahtoisin unohtaa.

Pyrin pois tästä uskomusjärjestelmästä:
kraateritutkijan iltapäivään, 
                            negatiiviseen uskontunnustukseen,
selityksiin 
I ja II.

Klo 16.45 tekee mieleni pelata:
mutta opin vain purjehtimaan.

poismennyt ja läsnä - to peter mickwitz

kukkivia peltoja
        irrallaan huojuvia
toistuvia aamuja:

yhä,
on
maisema ilman eläimiä

tuolilla, valon raossa valokuva
meistä

luopumisen aika - to peter mickwitz

kanssasi, poissa:
kaksi suuntaa

helmikuun pieni rahtialus uppoaa
                                    silmä kasvaa umpeen
takaperin polvillaan
sanot:


syksy

toivoisin vihaavani sinua - to Samuel Beckett

ei oikeastaan kauhu
                     olla leukoja hampaita vailla:
                                      haluaisin että rakkaani kuolisi
vastapäätäni kärpänen
välinpitämättömyyden musiikki

kuuntele miten
rypsin loiste
        virtaa aikaansaa

päättäväisin jaloin hämähäkki
käy luisuvassa hiekassa

kolmas kylkiluu Faridaddin Attarille

Adam lankeaa Paratiisista
     ja maailma on vain pisara vettä, surullinen meri.

Minä uskon kirppujen vaivaamaan
               pyhiinvaellukseen,  rakastuneen kuninkaan
vanhan haudankaivajan sanaan:

anna jumalan astua sydämeesi!


Olisinpa
jättiläiskala, nielaisisin
maailman ruukun, partaansa hukkuvan rakastajan;
sinut,


                               ja mitä maksaisinkaan katseestasi, joka
juo kuunvaloa kuin janoinen vettä.

hetkiä äärettömyydessä - to Samuel Beckett

hullut sanoisivat:
        askel askeleelta

elämän jälkeen joet ja valtameret
vastapäätä mennyttä hiljaisuutta

jokin tuolla, kärpänen ehkä, leukoja
hampaita vailla

lopulta me kaikki nöyrrymme - Faridaddin Attarille

Kuin kärpänen hunajassa
           on rakastunut kuningas, mies
jolle verhoa raotettiin,

kun avain ja ovi ovat kadonneet ja jäljellä
on vain vedenmyyjä, joka pyytää vettä

miten silloin voisit olla sanomatta:
nahkurin orsilla tavataan.

pieni episodi - to teemu manninen

salatut teknikot
jumalten juhlat

bling bling

          tämä on romanttinen komedia: mää rakstan sua



on unia
kuin
tuulikannel tai
           keväänevä

on maat, luovuttajan rukous
labyrintin käyttöohje


            ja Musta Immanuel; hän laulaa

muistoja, siruja - to kristiina wallin

Kun loppukesän sadepäivänä
                       kalliot putoavat mereen,
on 
yhä vielä salaisuuksia, seinän takana tyttö; yö.

Pohjoisrannalla olen nähnyt
kuusi lasipalloa, isoäidin alushameen ja miten
turbiini pyörittää generaattoria unikkoverhojen takana.

Ellen pidä varaani varoittamatta istun taas
tanssin makuuhuoneen lattialla viidennen näytteen: valon.


Sinä kesänä hiukseni kihartuivat
ja aamupäivällä mittasin huoneen 346, tiedätkö,
nämä maailmat ovat tässä rinnakkain
                                        poratakseen tunnelin luuhun,
muotoutuakseen
kolmanneksi näytteeksi:

tähtikartaksi
ihmiseksi.

joiden ylitse nähdä on verbi- to Helena Sinervo

missä luu kohoaa
                    siellä tulen ääni, maan mieli, viidakon lait:
legenda
pakopiste
ihon fosfori
                     matkalla luvattuun maahasi
naurun silmukat ovat uhrini:

nouskoon savu suoraan
syvemmälle
alati
olkoot rajalla
silmiemme väistöliikkeet,
ja lopussa,
puhdas energia
luomisen mysteeri        
malja
tai silta

armon valossa
tämän onnemme hetket

hetkiä jolloin tietää - to Jonimatti Joutsijärvi

Tiheä lintuparvi silmänä taivaanlaella
kaislikon pitkospuut umpeenkasvaneet jäät.

Olit tila, rintakehäsi nousemo, laskimo
                     puunkolon jyrkänne auringon kurkistaa.
Olit savi, lämmin käsille
mahdoton muodoille.


Kun tulin ulos kaupasta
lumen avokämmen sivalsi minua
ja pilvet kuin sääsket piirsivät taivaasta mustaa.

syyskesällä - to Lassi Sinkkonen

aamuisin
              talojen kuiluissa avatut ikkunat
                                                 kun olet eräs heistä
etsit minulle 
valon

kun ajattelen etäälle huoneessa tuoksuvat omenat


aamulla varhain 
liikkuvat maailmat, kätesi
                                     siemenen historia
kyselen
mitä voisimme sanoa
                       kirjoitan hiustasi paperille
                                                        


aamulla varhain avatut ikkunat

vasten aurinkoa - to Jouni Tossavainen

katson vasten aurinkoa:
                     lumi on siellä puu ja kivi meistä idässä

kerro, jos kerrot
että on kevyt levätä, että
tuuli kumisee, että metsä on nyt puita


kerro, jos kerrot


ammun haulikolla realismi sydämessä
ja ikävä – ei minua ole karkotettu, tuuli kumisee
kivinen aita ja portti


                                                     katson vasten aurinkoa:
puut ovat kauniit,  
lehdet päivän
myöhässä

kuu on ranskalainen omena - to Jorma Martikainen

heinäkuun lopulla
         joka vuosi on marraskuu:
                                   auringonkiertoa ja patsaita

takaumissa näen kärpästen mäet
syyt ja seuraukset
                       maan puhetta keväälle


kuu on ranskalainen omena, nyt heinäkuun lopulla
nimettömät päivät hitaat maisemat

täältä
rannoille

pidän ikkunaa auki - to Jarkko Laine

Jätit minulle tekstiviestin:
        terälehdet omenankukista, ulkona ei sada
ja minä mietin, miksi vanhoja kirjoja
säästetään,
                             ajattelen iäisyyttä, muistelen, mitä
mehiläinen ennusti
                        ostaessaan vesivärit.


                                     Minä rakastan sinua. Ihan aikaisin aamulla,
kun kaikki on yksinkertaista, kun kissa tulee sisään, kun
valo on kaunis, sitruunoitten tuoksu.


Viileässä huoneessa yksinäisyyden tuntee selvemmin:
pidän ikkunaa auki kuin kertomusta Jobista.

2010 / Tässä muistiinpanossa:

ruohon aikaan - to Bo Carpelan

Levottomina päivinä
                       vieraita ikkunassa, tähdenlentoja,
                                             talvikaupunkeja.

Keväällä sielun halu aironvedoin:
           että sinä 
                olisit.

kaiken onnelliset - to Risto Ahti

Hullut eivät kuule sanaakaan,
he ovat sivuhenkilöitä päähenkilöiden sisällä,
vähän kuin sivuhuomautuksia, ruusuja ja horsmia,
täsmällisiä selvityksiä ei mistään:

hyi hitto, miten aika kuluu
sanovat he, eivät ymmärrä, mistä puhutaan, tekevät kauneutta
unikuvista, elämisen ikävästä,

ja ovat lampaita.

Hullut eivät kuule sanakaan: he istuvat itsensä pukuhuoneissa
sovittelemassa kuningattaren jalokiviä, miettimässä, miten
Odysseus olisi voinut välttää verilöylyn,

ja kun sinun suustasi pääsee, kunpa
 saisin kuulla edes yhden järjellisen lauseen,
ajattelen, etkö näe, miten 
                          heidän vuorisaarnassaan kuvataan ehyt ihminen.

metsittynyt - to Pauliina Haasjoki

Silmästäsi sisään
pimeä puutarha torakalle puhuttu,
               jos onni olisi sitaatti eikä askelista lämmennyt kivi, olisiko
sitten näkymää rakkauteen?


Monista juhlista muistan: sinut, miten puut kuvastuivat eikä minulla
ollut tarpeeksi katsella.


Silmästäsi sisään
sateenkaarimetsä, kuusiaidan tuoksun ikävä. 
Kun asiat jäävät vartioimatta, tulee onnesta kehtolaulu.

tänään - to Aila Meriluoto

Silmä, nukkuisit vielä
                  taivas on heittäytynyt veteen.
Menen itseeni, tauluun, jonka olen tehnyt ja pudotan veteen
kaiken tietoni.


Älä puhu, mielikuvitus on leviämässä, viini ja laulu
eräs rakkauteni – yks, kaks, kolme.


Tänään on kaksikymmentä suvea sitten: tänään
on pronssipatsas syksyisessä puistossa
ja kevät, kevät kuin neitsyt;

viimeiset akvarellit.

talviunta- to Aila Meriluoto

sairauskertomus rakastumisesta:
       ensi silmäyksellä asiat jännittyvät esineiksi
                                      yhä kauemmaksi, rakkaani, tanssivat viisi huilua
(niin uskomattoman kaunista
                                oli tunkeutua hänen uneensa
ohittaa kyltti
vilkaista taakseen)
tehtiin maailma, muistan sen kyllä: käsi valitsi kauniin vokaalin
ja huulet (koko illan minä ajattelin, mitä minun pitikään tehdä)

                                             naiset kuihtuvat hitaasti, tiesitkö?
tiesitkö, että 
iho ihossa merkitsee vähemmän sanoja
(jäseniä ruohossa hajallaan
kuumetta
akrobatiaa)
huomaatko, että puhut
niin kovin paljon pieniä, että jokaisen muistikuvan jälkeen
hätkähdät hereille

olen rakastunut:
ihmiset kypsyvät ohitseni
koirat vanhenevat, vesi on kiinteää ainetta:
                               nukun paljon (tämän talven, aivojeni säikeet)

hidas käsi - to Aila Meriluoto

silmänmitta rakastumisesta
ovi käy sokkosilla
             viinin ja laulun kaupungista saapuu hidas käsi:


oletko sinä kuolevainen?
oletko meri ja ranta?
noiduttu kuvastin?

pimeässä laulaa myrkytetty soittaja naisten laulua runoilijalle
sängyissään kylänpolttajat, likinäköiset mikaelit
lokakuun enkelit vähemmän sanoja
taskuissaan

                                                      silmänmitta rakastumisesta; olen
ehkä väsynyt
arvostamaan älyä, kovin paljon pieniä runokirjoja
hyönteistä, joka tuli tyhjästä

taidan silti kirjoittaa: se on sama taivas täällä, ja puut

.jonakin iltana suostun.

tuntemattomat - Aila Meriluodolle

On asioita, joista kesä kirjoitti itsensä
                    rakastettuni mentyä nukkumaan yön nyrkki ohimollaan
juurillaan 
myrskyn katkaisemat puut.


On asioita,
kun vedän verhot ikkunoihin
ja jälleen kerran hän puhuu hitaasti, ravitsee minua
Cohenin tapaan.


                                                    Me olimme veitsen terällä sata kertaa
valitessamme kauniit
vokaalit, puhuessamme yhä kauemmaksi,
jälleen kerran metsien halki.

valkoinen kääpiö - Adonikselle

Muuan jumala
kuoli haavoihinsa,
pyhä barbaari tässä pyhässä baarissa
avaruuden alkupolulla nuppujen maanosassa.



Muuan jumala
kuoli eksymisen kiveen
läsnäolon seitsemäntenä päivänä
tunnustaessaan rakastavansa kärsimyksiään,
nähdessään syksyn ruumiinsa peilistä.

mirandos - to Adonis

Ei hän ole tähti;
         hänen silmänsä syntyvät, hämmennys
kaiun ja huudon väliin.

Hän kantaa silmissään tuulten kuningasta, maata vailla paluuta
lapsen jalkaa päivän ja yön puussa.


Sinulle riittää, että näet, mutta minulle, joka eksynein kasvoin etsin
silmäripsien metsää, katse on unen peili,
näkeminen kieli etäisyyttä varten:

yksinäisyyden maa.